7/08/2017

Mistä tunnet sä ystävän?





Päätin kirjoittaa tämän postauksen, vaikka aluksi ajattelin että en tule tästä asiasta blogiini kirjoittamaan mitään. Asia on kuitenkin vaivannut minua jo useamman viikkoa ja sai tänään liian suuret mittasuhteet. 

Asian nimi on ystävyys, luottamus ja valehtelu. 

Jo pidemmän aikaa olen ihmetellyt erään ystäväni asennetta minua kohtaan. Puolentoista vuoden aikana hän on etääntynyt, alkanut välttelemään minua, vähentänyt yhteydenpitoa, tai ainakin tältä minusta on tuntunut. Pitkään ihmettelin syytä, mutta tulin pikkuhiljaa siihen tulokseen, että hän ei kaipaa minun seuraani, juttujani ja mielipiteitäni. Tämä tietenkin johti siihen, että vähensin itsekin yhteydenpitoamme. Pidemmän aikaa minusta tuntui, että olen jotenkin vääränlainen ja en kelpaa hänen tämän hetkiseen elämäänsä.

Eräs tapahtuma kaveripiirini sisällä jokunen aika sitten johti ikäviin käänteisiin, vaikka minulla ei ollut asiaan mitään osaa, eikä arpaa. Arvelin kuitenkin tämän ystäväni luulevan minun olevan osallisena tähän sotkuun. Aavistelin tätä, koska ystäväni kirjoittaa myös blogia ja blogin viimeaikaisista postauksista on käynyt selväksi se, että näin hän taitaa luulla. Arvaukseni osui siis lopulta oikeaan. Postauksissa minua syytetiin selkäänpuukottajaksi. Vaikka hän kirjoittikin postauksissaan henkilöistä nimettömästi, niin viesti oli selvä ja osasin laskea asioita yhteen.

Tänään ystäväkseni luulemani henkilö lopulta syytti puhelimessa minua asiasta, jota en ollut tehnyt ja vaati minua tunnustamaan. Minua myös syytettiin valehtelijaksi ja sanottiin, että tällaisella valehtelijalla ei kohta ole enää yhtään ystävää tässä kaveripiirissä. Minua loukattiin, syytettiin ja minusta kirjoitettiin nettiin perättömiä asioita. Onneksi minua ei kaikki voi siitä tunnistaa, mutta tiedän että jotkut henkilöt lähipiiristänikin tajusi, että minuahan siinä todennäköisesti tarkoitetaan. 

Tänään sanoin myös itse asioita, joita ei olisi pitänyt ehkä sanoa. Olen ollut ystävälleni loukkaantunut monista asioista tämän puolentoista vuoden aikana ja nyt se kaikki repäistiin yhdellä kertaa auki. Tunnustan kuitenkin, että en itsekään ole ollut paras mahdollinen ystävä. Viime vuodet ovat olleet minulle ja perheellemme hyvin vaikeita ja haastavia. Olen rypenyt omissa huolissani ja ongelmissani, enkä ole kyennyt iloitsemaan hänen elämänsä suurista asioista hänen kanssaan. Olisin kuitenkin myös kaivannut tukea omien huolieni kanssa, mutta tuntui, että juuri silloin hän alkoi lipua pois. En tästä huolimatta ole ansainnut tällaista käytöstä osakseni. 

Sanoin ystävälleni, että hän olisi voinut ensin kysyä minulta asiasta, mutta näin hän ei tehnyt. Olin hänelle syyllinen, vaikka kuinka yritin kertoa ettei minulla ollut mitään tekemistä koko asian kanssa. Tämä loukkaa minua.

Olen loukkaantunut ja mielestäni olen oikeutettu anteeksipyyntöön. 

Tänään on ollut kamala päivä. Olen ihmisenä aika herkkä ja tällaiset jutut satuttavat. Monen vuoden takaiset fiilikset, joita koin koulukiusattuna nostivat päätään. Minä en kelpaa. Minua syytetään asioista, joihin minulla ei ole osaa, eikä arpaa. Minua uhataan yksin jättämisellä. Syytetään syyttä. Minusta kirjoitetaan perättömiä asioita netissä. Uskon että hän myös kirjoittaessaan tajusi, että minä tajuan ja muutama muukin tajuaa.

Millainen ystävä minä olen, millainen sinä olet?

xx

Hanna

6 kommenttia:

  1. Hanna, sä olet hyvä ystävä! ❤
    Rehellisempää ja aidompa ihmistä saa hakea! Ja yksin sä et kyllä tule jäämään!
    Omalta osalta ottaa päähän, että sua vedettiin mukaan tuohon sotkuun millään tavalla kun sulla ei mitään tekemistä asioiden kanssa ollut...
    Toivottavasti jatkossa ihmiset osais selvittää asioita ennenkuin alkaa syytökset raikumaan!

    -JW

    VastaaPoista
  2. Mä olen pohtinut ihan samasta aiheesta kirjoittamista! Miten tämä naisten välinen ystävyys voikin olla näin hankalaa? Tsemppiä! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että ei se aina helpotu vuosienkaan myötä. Kiitos tsempistä!

      Poista
  3. Oon pyöritellyt tässä viime aikoina samoja fiiliksiä, kun musta tuntuu,että on aika luopua parista ystävyydestä - niiden pitäis tuoda iloa eikä surua! :(

    Olipas muuten kiva,että löysin sun blogin instan kautta, jään seuraileen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllä ystävyyden pitäisi enemmän antaa iloa, kuin surua. Tietenkin eihän se ystävyyskään aina ruusuilla tanssimista ole, niin kuin ei mikään ihmissuhde. Liika on kuitenkin aina liikaa. Nämä on välillä tosi vaikeita juttuja nää tällaiset ihmissuhde jutut. :(

      Hauska että löysit tänne, tervetuloa seurailemaan meidän juttuja. :)

      Poista