2/05/2016

Suuria uutisia!



Olen jo pitkään halunnut tehdä tämän postauksen, mutta en ole ollut siihen aiemmin valmis. Nyt vihdoin ja viimein on tullut aika. Olemme eläneet suuren jännityksen vallassa viimeset kuukaudet, toivoneet, uskoneet, pelänneet ja jännittäneet. Olen monesti halunnut täällä kertoa, mutta peloiltani en ole kyennyt. Nimittäin minä olen raskaana, ihme on tapahtunut! 

Eilen kävin ensimmäisessä virallisessa ultrassa ja siellä hän oli elävänä. Tänään 5.2.2016 on menossa raskausviikko 12+2, eli viikko 13, joten toivon, että kaikki menisi loppuun asti hyvin ja me saisimme elokuussa ihastella ihania pieniä varpaita. Ultrassa pää perä mitta oli n. 6 cm ja sikiö vastasi viikkoja. Niskaturvotusta oli 1mm. Ultraajan mukaan kaikki jutut, mitä sikiöstä näillä viikoilla katsotaan oli niinkuin pitikin.

Ihan ongelmatonta tämä raskautuminen ei lopulta ollut, nimittäin jouduimme aloittamaan piikittämään Gonal F valmistetta, koska clomifenit eivät enää kasvattaneetkaan munasoluja. Lopulta niitä munasoluja sitten Gonal F:n avulla kasvoi tässä onnistuneessa kierrossa kaksi kappaletta. Ovulaatio tuli luomuna, mutta varmuuden vuoksi piikitimme Ovitrellen, jolla munasolun irtoaminen varmistettiin. Neljä päivää ovulaatiosta aloitettiin Lugesteronit, joita jatkoin viikolle 12 saakka. Tämä setti ei myöskään ollut ihan halpaa, vaan maksoi rahaa. Siksi onkin tuntunut, että jos nyt käy jotain, niin paljon toiveita, haaveita, unelmia ja rahaa valuu vessanpöntöstä alas. 

Marraskuussa tein siis sen maagisen positiivisen raskaustestin ja päätin yrittää olla rennommin, kuin Pikku V:n raskaus aikana, jolloin olin ihan tosi ahdistunut lähes koko ajan. Pääosin on onnistunut, mutta viimeisimmät viikot ovat välillä olleet vähän liian jänniä. Asunnon myynti ja raskaus aiheuttavat kyllä molemmat jonkinlaista ahdistusta ja stressiä. Paljon isoja juttuja lyhyessä ajassa. Raskausviikolla 8 kävin varhaisultrassa, jossa kuuluu käydä näiden  hoitojen takia. Tuolloin yksi elävä sikiö löytyi oikeasta paikasta ja vastasi raskausviikkoja.

Minulla on ollut todella vähän raskaus oireita, joka osaltaan on vaivannut mieltäni ja luonut epäuskoa koko raskautta kohtaan. Aluksi oli hieman huonoa oloa, mutta ei niin paljon että olisin oksentanut, lähinnä niin, että lähes kokoajan kuvotti. Tietyt hajut, kuten mango sose, kahvi ja juusto sulatettuna etoivat. Alavatsa juilimisia minulla oli sinne viikolle 10 asti, kunnes ne vain loppuivat. Samoin loppui huono olo ja muut pienet jutut. Rintojen arkuuskin väheni, jota minulla oli ollut alusta saakka. Tällöin tietenkin pelkäsin pahinta ja mietin keskeytyneen keskenmenon mahdollisuutta. Sain ystävältäni lainaksi kotidoplerin, jolla kuuntelin sydänääniä myös Pikku:Vn raskaus aikana. Pikku V:n odotusaikana äänet alkoivat kuulua jo 11+1, joten tuolloin kokeilin nytkin esimmäistä kertaa. Mutta mutta, ei niitä ääniä löytynytkään. Niitä ei myöskään löytynyt seuraavana, eikä sitäkään seuraavana päivänä. Yhtenä päivänä saatoin löytää äänet, mutta olin epävarma ja mietin, että olinko kuitenkin kuunnellut omaa sykettäni, koska seuraavina päivinä niitä ei taaskaan löytynyt. Minua alkoi kalvaa epäilys pienen elossa olosta. Päätin kuitenkin, että nyt odotellaan ultraa ja toivotaan parasta, mutta pelätään pahinta. Ymmärränkän kyllä, että näillä viikoillla sikiö on vielä niin pieni, että äänet eivät välttämättä kuulukaan.

Eilen menin siinä pelossa ultraan, että eihän siellä nyt mitään elävää varmaankaan ole, mutta yllätyin täysin. Itkuhan siinä meinasi tulla. Nyt kyllä ymmärrän paremmin heitä, jotka eivät tajua olevansa raskaana. Jos en olisi ollut hoidoissa ja testannut rutiinisti raskaaksi tulemista, niin en varmasti olisi edes tajunnut testata. Vaikka kuukautiset ovat ollee poissa, niin sekään ei olisi ollut kohdallani hälyttävää, koska pisimmillään oma kiertoni on PCO:n ansiosta ollut 78 vuorokautta. Olen siis aiemmin ihmetellyt, että miten jotkut eivät tajua olevansa raskaana, mutta ei sitä ehkä sitten aina kovin äkkiä tajuaisikaan. Viimeisen viikon oloni on nimittäin ollut niin hyvä ja normaali, että en olisi uskonut olevani raskaana.

Muuten olo on ollut suht hyvä henkisestikin, ainakin alku raskaudessa, ennen yhdeksättä viikkoa. Silloin koin pienen verenvuodon ja säikähdin kamalasti. Varasin heti ajan itselleni Terveystalosta ja siellä ultrattiin, että kaikki on hyvin. Kuitenkin se epätietoisuus kalvoi viikon 10 jälkeen, kun ne kaikki maagiset oireet vain hävisivät. Sinänsä paremmin nyt on mennyt, kuin Pikku V:n raskaus aikana. Ahdistavat tunteet ja pelot ovat olleet hetkellisiä, eivätkä ole syösseet minua ihan koko ajaksi syövereihinsä. Pikku V:n raskauden aikana olin ahdistunut siitä hetkestä asti, kun ne kaksi viivaa pamahtivat raskaustestiin.

Olen monesti halunnut tulla tänne kertomaan tästä raskaudesta näiden viikkojen aikana. Olen halunnut kertoa iloista, suunnitelmista ja huolista, mutta joku jarru on estänyt. Entäs jos jotain sattuisi ja raskaus menisi kesken. Noh, nyt ajattelin, että pakkohan se on joskus uskaltaa ja nyt päätin että on aika. Että jos jotain kävisi, niin tuskinpa täällä kukaan tulisi irvailemaan, että häh häh hää, vaan uskoisin, että saisin ennemminkin vertaistukea ja apua.

Olen ollut aika väsynyt nyt muutaman kuukauden. Päivisin olen ottanut päiväunia Pikku V:n kanssa ja iltaisin on ollut ihan rätti väsynyt olo. Viime viikkoina tämä asunnon myymis rumbakin ja kokoaikainen näyttöjä varten siivoaminen on ottanut veronsa. Näistä syistä blogissakin on ollut aika hiljaista nämä viime kuukaudet. Olen odottanut tätä päivää, että saan paljastaa tämän suuren uutisen täällä. Jotenkin kaikki mut asiat on tuntuneet tämän raskaus jutun ja asunnon myynnin rinnalla niin vähäpätöisiltä, että niistä ei jotenkin ole osannut kirjoittaa mitään, vaan ajatukset ja elämä on pörinyt arjen lisäksi näissä suurissa asioissa.


Nyt hieman alkuraskauksieni vertailua:

-Nyt minulla on ollut vähemmän raskausoireita, kuin Pikku:Vn raskaudessa.

-Nyt vatsaani on juilinut vähemmän, kuin Pikku V:n aikaan. Tämä varmaan johtuu osittain siitä, että tämä on toinen pidemmälle jatkunut raskauteni ja kohtu on jo kerran venynyt äärimmilleen.

-Nyt etovia juttuja ovat olleet se Mango sose, sulatetun juuston lemu ja maku ja kahvin haju. Pikku V:n aikana banaani etoi älyttömästi. Kaupassa kun kuljin banaanien ohi, niin se lemu oli karsea. Silloin en myöskään voinut sietää ruisleipää, varsinkaan lämmitettynä, se haju oli karsea. En voinut syödä kanaa, kermaisia kastikkeita, joissa oli sipulia, jne. Nyt ei tällaisia juttuja ole ollut.

-Pikku V.n raskaus aikana himoitsin suklaata ja karjalanpiirakoita. Nyt mitään suurempia himoja ei ole ollut.

- Nenä on ollut molemmissa raskauksissa tukkoinen

-Rinnat ovat olleet arat molemmissa raskauksissa

- Vasen korva alkaa nyt pikkuhiljaa mennä lukkoon, niinkuin Pikku V:n kin raskaus aikana. Tämä on hankala oire, koska se haittaa kuulemista ja puhumista. Liittyy kuulemma jotenkin verenpaineeseen ja lisääntyneeseen verimäärään.

-Molemmissa raskauksissa minua on huipannut.

-Molemmissa raskauksissa on aluksi ollut muutama viikko etova olo kestona. Aamuisin helpompana, mutta iltapäivällä iltaa kohden pahenevana.

-Nälkä on useammin ja välillä yölläkin on täytynyt tulla syömään, jos uni ei ole tullut silmään. Jos ei ole syönyt tuolloin, niin olo on huonontunut.

-Mieli on ollut herkempi ja itku on tullut mitä hassuimmista jutuista molemmissa raskauksissa. 

-Nyt on ahdistanut vähemmän, kuin Pikku V:n aikana.

-Alku viikkoina vatsa on tuntunut molemmissa raskauksissa turvonneelta, mutta oire on helpottanut jo näille viikoille tultaessa. Kohta se maha alkaa sitten oikeasti kasvaa.

- Molemmissa raskauksissa olen kiukustunut helpommin asioista.

- Väsymystä on ollut molemmissa raskauksissa, mutta nyt vähemmän, kuin Pikku V:n aikana.

-Kummassakaan raskaudessa en ole oksentanut.

- Hikeni on alkanut haista pahemmalta molemmissa raskauksissa.

-Pikku V:n alku raskaudessa minun piti juosta vähän väliä vessassa, öisinkin. Nyt tällaista ei ole ollut. Noh, myöhemmin sekin varmasti tulee kuvioihin  tässä raskaudessa mukaan.

- Pikku V:n aikana naamani oli tosi hyvässä kunnossa, se ei rasvoittunut ja finnejä ei ollut. Tässä raskaudessa valitettavasti naama rasvoittuu edelleen ja finnejä tulee. Harmi, tätä kun niin odotin, että jes, kohta naama on niin finnitön ja rasvaton. Pah!

-Hiukset ovat molemmissa raskauksissa rasvoittuneet hitaammin.


Että onhan noita kaikenlaisia pieniä raskaus oireita ollut, mutta ne ovat vain vähentyneet ja lieventyneet reilusti. Vielä on jäljellä ainakin nenän tukkoisuus, korvan lukkoon meneminen, väsymys silloin tällöin ja rintojen pieni aristus. Sinänsä kaipa niiden alku raskauden oireiden pitääkin tähän 13 viikkoon mennessä jo vähän vähentyä. 

Neuvolassakin kerkesin jo kerran käydä ja sain lähetteen eteenpäin naistenklinikalle edellisen raskauden ongelmien takia, että jos tällä kertaa tilannetta seurataisiin, ettei kohdunkaula pääsisi lyhenemään samalla tavoin. Että jos sen voisi estää, tai ainakin eri toimenpiteillä koitaa pitää hallinnassa. Viimeeksihän se lepohoito auttoi. Että jos nyt ei ihan täys lepoon tarvitsisi mennäkkään, jos tilannetta seurattaisi paremmin ja muu lepäily auttaisi.

Sen verran muutoksia olemme elämässämme joutuneet tekemään, että lääkäri kielsi minua hirveästi nostelemasta ja kanniskelemasta Pikku V:tä. Lääkärin mielestä päälle 11 kiloinen lapsi on kokooni ja edellisen raskauden ongelmiin nähden liian painava taakka kannettavaksi ja nosteltavaksi.Taaperon kanssa, joka ei vieläkään kävele, niin tämä on ollut hieman hankalaa. Kotona siis teimme ne muutokset, että otimme sängyn laidan pois pinnasängystä ja hankimme keittiöön sen pienen pöydän ja tuolin, jossa Pikku V syö. Näistä muutoksista kerroin joissakin aiemmissa postauksissani. Kotona elämä on lutviutunut hyvin ja nosteluita ei juuri tule, mutta kodin ulkopuolella tässä on hankaluuksia. Muskari käynnit ovat hankaloituneet, joten olen joutunut jättämään niitä väliin. Selkeästi muskarissa ollessani loppu ajasta alavatsaani alkoi juilia kovemmin, että sen verran siinä niitä nostoja kuitenkin tulee. Muskari kuitenkin kestää vain puoli tuntia kerrallaan, mutta silti se aiheutti kovampaa juilimista. Olemmekin olleet nyt aika paljon kotona, joka on kyllä vähän tylsää. Neuvolasta kehoitettiin odottelemaan ensimmäistä kontrollia naistenklinikalla, että saan lisätietoa siitä, että onko nosto kielto nyt ihan totaalinen, vai saako vähän nostella, että miltä tilanne näyttää. Nyt kuitenkin olen joinakin päivinä nostellut, kun olemme menneet jonnekin ja silloin vatsaa on juilinut enemmän, että jotenkin olen ajatellut olla edelleen varovainen ja välttää nostelua.

Tällä hetkellä meillä ei vielä ole nimeä, millä kutsumme häntä nyt raskaus aikana, mutta eiköhän sellainenkin vielä kuvioihin mukaan tule. Pikku V:tä kutsuimme alusi BB:ksi, koska telkkarista tuli tuolloin bb ja katselin sitä. Pian kuitenkin aloimme kutsumaan häntä Mötiksi. Möttinä hän kulki aina ristiäisiin saakka. Jollakin kivalla nimellä tätäkin pientä olisi kiva nyt raskausaikana kutsua.

Mutta tässä sitä nyt ollaan, edelleen raskaana. Toivottavasti elokuuhun saakka. Tervetuloa nyt sitten seuraamaan minun raskaus aiheisia postauksiani ja sitä miten tämä raskaus tällä kertaa menee. Taisi tästä postauksesta kyllä tulla nyt vähän liian pitkä ja sekava, mutta paljon oli asiaa kerrottavana. Mukava, jos jaksoit lukea loppuun asti. 

Tässä vielä muutama ultra kuvaa pikkuisesta.