1/23/2016

Operaatio tutti vieroitus.


 
Niinkuin otsikosta voi päätellä, että meidän Pikku V:llä on tullut aika ottaa elämässään suuri askel ja luopua tutista. Tutti on ollut meillä käytössä vain nukkuessa ja silloin tällöin autossa, joten muuten meillä ei ole sitä syöty. Toivonkin että tämä vähäisempi käyttö helpottaisi tätä tutista luopumista, mutta eihän se kyllä mitään takaa. Mietimme tuossa, että nyt olisi hyvä aika hoitaa tämä pois alta, kun se muuttokin on todennäköisesti pian ajankohtainen. Olen jotenkin ymmärtänyt niin,  että mitään suuria muita elämän muutoksia ei saisi tutista luopumisen aikana olla, joten koimme M:n kanssa että nyt on hyvä hetki tälle operaatiolle. 

Tuolla he nyt ovat makuuhuoneessa, Pikku V ja M ja ainakaan toistaiseksi Pikku V ei nuku. Onneksi hän ei kuitenkaan itke. Minä luulen että tämä ottaa kyllä kovemmin äitiin, kuin itse lapseen, tämä tutista vieroitus. Tuntuu jotenkin ilkeältä pakottaa toinen luopumaan jostakin, joka on jollakin tasolla hänelle tärkeää ja luo turvaa, sekä on hyvää mieltä tuottavaa. 

Mutta me selviämme tästä!


Pitää tässä muutaman päivän päästä tulla sitten kertomaan, että kuinkas meidän operaatio tutti vieroituksen kävi.


Kuinka teidän lukijoiden jälkikasvun tutti vieroitukset ovat onnistuneet, onko ollut vaikeaa, vai helppoa?

1/17/2016

Elämme jännittäviä aikoja.





Tänään oli historiallinen ja jännä päivä meidän perheellemme, nimittäin kirjoitimme sopimuksen välittäjän kanssa asuntomme myynnistä. Vähän jännää! Melkein pelottavaa. Nyt on sitten ensimmäinen askel kohti uutta kotia otettu. 

Niin paljon kysymyksiä pyörii mielessä. Entäs jos kukaan ei ostakaan tätä asuntoa tarvittavalla summalla? Entäs jos emme löydäkään sitä uutta kotia? Entäs jos emme saa unelmiemme kodista sovittua sopivaa hintaa? Entäs jos olemme kohta kodittomia? Aaaaarrrrggghhhh! Liikaa auki olevia kysymyksiä! Tulee varmaankin taas yksi uneton yö, kun asiat pyörii mielessä. Pitää vain ajatella, että kyllä kaikki varmasti järjestyy tavalla tai toisella.

1/14/2016

Asunto haaveita




Olen jo pidemmän aikaa halunnut muuttaa isompaan asuntoon, mutta asia ei vain jotenkin ole edennyt mihinkään suuntaan. Nyt olemme kuitenkin ajatelleet vakavasti, että pakkohan tästä asunnosta on muuttaa suurempaan. Viime kesänä arvioitimme välittäjällä asuntomme ja haimme jo lainaa (ja saimme sitä), mutta siihen se sitten jäikin. Nimittäin katsoimme tuolloin, että Järvenpäässä oli yli 40 kaksiota myynnissä, joten ajattelimme, että siihen sumaan on enää turha yrittää asuntoaan myyntii laittaa. 

Tällä hetkellä kaksioita ei niin paljon ole myynnissä Järvenpäässä, että josko nyt sitten jo saaitaisi rattaat tässäkin asiassa pyörimään. Nyt sitten haemme lainaa eri pankeilta uudelleen ja toivomme sitä myös saavamme. Sinänsä mikään ei ole muuttunut ja saimme silloinkin ihan ok laina tarjouksia, että uskoisin ja toivon että nytkin saamme.

Ongelmaksi tässä asunto asiassa on nyt muodostunut erilaisten toiveiden ja haaveiden, sekä realismin yhdistäminen. Lähinnä se, että sijaitseeko tuleva asuntomme Helsingissä vai Järvenpäässä. Tässä realismi puuttuu peliin, nimittäin Helsingistä en koskaan saa niin isoa ja hyväkuntoista, sekä hyvällä paikalla olevaa asuntoa, kuin täältä Järvenpäästä voisin saada. Haluaisin 4-5 huonetta ja keittiön, jotta tilaa riittäisi useammallekin hengelle. Asumismuotona kävisivät rivitalo, paritalo tai omakotitalo. Järvenpäässä tämä olisi mahdollista, mutta ei Helsingissä. Tai olisi se mahdollista, mutta asunnot joihin meillä olisi mahdollisuus ovat Helsingissä huomattavasti pienempiä, vanhempia, huonommalla sijainnilla, sekä niihin joutuisi tekemään enemmän remonttia. Ei minulla sinänsä ole remontoimista vastaan mitään, mutta kovin isoa remonttia meillä ei ole resursseja tehdä. Tottakai jokaiseen asuntoon joutuu jotakin remonttia vähän tekemään ja se onnistuu, mutta kylpyhuone ja keittiö remontit jättäisin nyt suosiolla muiden huoleksi. Tässä asunnossahan olemme tehneet aika paljon remonttia, joten se kyllä onnistuu, mutta nyt ei vain jaksaisi alkaa remontoimaan uutta asuntoa kokonaan. Tähän muuttaessa meillä kun ei ollut vielä lasta, niin remontin tekeminenkin oli helpompaa.

Helsingissä asumista taas puoltaisi se, että siellä olisi helpompi kulkea julkisilla ja voisimme mahdollisesti luopua toisesta autosta. Helsingissä myös tapahtuu enemmän ja on enemmän toimintaa kotona oleville äideille. Sinänsä onhan täälläkin toimintaa kotona oleville äideille, mutta kaikki tapahtumat, kiinnostavat näyttelyt, vauva kinot, jne. ovat Helsingissä. Pikku V:n toiset isovanhemmat asuvat myös Hellsingissä, joten heidän näkemisestään tulisi helpompaa. 

Nyt joudumme siis valitsemaan sijainnin ja neliöiden välillä. Jotenkin olen aina halunnut reilusti tilaa ympärilleni ja isomman asunnon. Tässä pienessä on nyt kituutettu jo aika pitkään, mutta kyllä ne lisä neliöt on vain musiikkia korvilleni. Vaikeaa tehdä tällaisia päätöksiä. Pitkään olin sitä mieltä, että me muutetaan ehdottomasti Helsinkiin, mutta nyt en ole siitä enää ihan niin varma. Olemme nimittäin käyneet katsomassa muutamaa todella ihastuttavaa kotia täältä Järvenpäästä ja tiedostan sen, että Helsingistä me ei voitaisi koskaan saada mitään vastaavaa. On tämä aika kinkkistä!

Toivottavasti me nyt saataisiin lainaa, asunto myyntiin ja myytyä, sekä löydettäisiin se uusi unelmiemme koti jostakin.

1/13/2016

Karkailua...





Heh hee.. Juuri kun pääsin viime kertaisessa  Muutoksia kotona  postauksessani kertomaan, että Pikku V on pysynyt karkailematta sängyssään, niin tänään oli toisenlainen ilta. Useampi tunti vierähti väsytys taistelussa, jossa herra kerta toisensa jälkeen palautettiin takaisin sänkyyn makuu asentoon. Lopulta vanhempien ylivoima kuitenkin voitti ja Pikku V nukahti. Noh, katsotaan miten käy huomenna, että jatkuuko karkailu ja montako iltaa saamme käydä tätä tahtojen taistoa. Jotenkin sen ihan huomasi tänään jo aiemmin päivällä, että nyt hän keksi sen, että sieltä sängystähän tosiaan pääsee itse pois silloin kuin haluaa. Mutta kai se niin menee, että vanhempien ylivoima voittaa, jos vain hermo kestää ja senhän on kestettävä! Jos vain palauttaa järjestelmällisesti lapsen takaisin sänkyyn heti, niin kai tämä tuottaa lopulta tulosta... Näin siis ainakin toivon käyvän.

Miten teillä muilla on lapsen sirtyminen pinnasängystä laidattomaan sänkyyn onnistunut, onko ollut vaikeaa saada lasta pysymään sängyssä?

1/11/2016

Muutoksia kotona


Ensimmäinen yö ilman pinnasängyn laitaa ja hyvin uni maistui.


Kylläpä lapsi kasvaa nopeasti! Meillä on nyt siirrytty muutamaan uuteen järjestelyyn, koska Pikku V alkaa olla sen verran iso ja painava poika, että äidillä on työ ja tuska olla kokoajan nostelemassa ja kantamassa. Päätettiin sitten helpottaa vähän tätä arkea ja ottaa Pikku V:n sängystä laita pois. Ostimme Ikeasta sängyn reunaan tuon reunan korokkeen, jotta Pikku V:llä olisi hieman turvallisempaa nukkua ja että hän ei niin helposti putoaisi sieltä lattialle. Vajaa viikko on nyt näin menty ja hyvin on toiminut. Pikku V on myös opetelut menemään ja tulemaan sängystä aamulla pois itse. Toistaiseksi hän ei vielä ole lähtenyt keskellä yötä karku matkoille sängystä ja kertaakaan häntä ei ole illalla sänkyyn tarvinnut palauttaa, vaan kun illalla on sänkyyn menty, niin siellä on pysytty. Sitä sitten odotellessa, että milloin Pikku V tajuaa sen, kuinka kivaa voikaan olla kun voi karata sängystä kerta toisensa jälkeen... Varmuuden vuoksi olemme kuitenkin pitäneet makuuhuoneen oven öisin kiinni, jotta pikku karkulainen ei tilaisuuden tullessa lähde pidemmälle reissulle.

Toinen muutos oli se, että hankimme keittiöön Pikku V:lle oman pienen pöydän ja tuolin, jossa hän ruokailee. Pöytä on tietenkin keittiön pöytämme vieressä (keittiön pöydässämme kiinni), joten Pikku V tavallaan ruokailee samassa pöydässä kanssamme, mutta vain vähän matalammalla. Hän pääsee tuoliin ja tuolista pois itse, joten minun ei tarvitse aina olla nostamassa häntä ruokailemaan. Pöytä on Ikeasta ja tuoli on M:n vahna tuoli, jota hän on pienenä poikana käyttänyt. Ajatuksenani on, että kun meillä joskus tulee olemaan isompi asunto, niin tuo pöytä ja tuoli tulee Pikku V:n omaan huoneeseen, joten tässä oli itselläni tällainen pidemmän tähtäimen suunnitelma, että pöytä ja tuoli tulivat pidempiaikaiseen käyttöön.



Kolmas muutos oli se, että aloin pestä Pikku V:n peppua kylpyhuoneessamme niin, että hän seisoo. Enää en siis nosta häntä istumaan vessamme lavuaarin reunalle ja pitele siinä pepun pesun ajan. Hän myös itse kävelee tuettuna kylpyhuonesta pois pepun kuivaus ja vaipan laitto paikalle.

Kyllä on helpottanut arkea nämä pienet muutokset ja vähentäneet sitä kokoaikaista kantelua ja nostelua. Muutama päivä näitä treenattiin ja haettiin hyviä toiminta muotoja, mutta hyvin on alkanut toimia nämä mutokset. Niin, todettakoon tässä nyt vielä, että Pikku V ei vieläkään kävele, joten sitä kantamista on ollut aika reilusti, joten nämä muutokset nyt vähän helpottavat arkea. Kävelevän lapsen kanssahan ei tällaisiin viritelmiin tarvitsisi edes ryhtyä mutta kun tilane on nyt tämä ja lapsi kasvaa... Äiti vain ei kasva samassa suhteessa.