10/26/2015

Meidän kotona: Makuuhuone



Olen kiinnostunut ja innostunut sisustamisesta, joten kotonamme sisustetaankin aika ahkerasti. Voisin sanoa sitä ihan harrastuksekseni. Jostakin syystä makuuhuoneemme sisustamisen olen kuitenkin kokenut aina jotenkin hankalammaksi, kuin muiden tilojen.

Minun on jo pitkään pitänyt esitellä teille meidän kaksiomme makuuhuone, ja se mitä olen siellä saanut tuskailujen jälkeen aikaiseksi. Joten tervetuloa kurkkaamaan paikkaa, jossa me kaikki kolme nukumme.
 




Makuuhuoneemme värit ovat pääosin valkoinen, harmaa ja turkoosi/sininen. Myös ruskeaa väriä on hieman täytynyt ottaa sisustukseen mukaan parisängyn värin vuoksi. Tämä tulee lähinnä ilmi muutamassa sängyn päällä olevassa sisustustyynyssä. Sänky on lakattua puuta ja se o saatu M:n vanhemmilta heidän vaihdettua sänkyä. Väri sängyssä ei miellytä omaa silmää, joten jossakin vaiheessa se joko tuunataan, tai vaihdetaan toiseen sänkyyn. Sängyn alla on säilytys laatikkoja tuomassa lisää säilytystilaa. Sängyllä olevat sisustustyynyt ovat Ikean Ottil (pallokuosi) ja Henrika (Turkoosi/sininen). Ikeasta ovat myös valkoinen Tusensköna päiväpeitto ja  harmaa Gurli huopa, sekä makuuhuoneen verhot Glansnäva (harmaat) ja Ninni tråd (läpinäkyvät valkoiset).






Yöpöytinä toimivat Granitista ostetut eri kokoiset laatikot, jotka on pinottu päällekäin. Yöpöydän valoina ovat Ikean valkoiset Lekaryd valaisimet, jotka on ostettu ihan vähän aikaa sitten. Valaisimien moderni ilme ihastutti ja myös niiden monipuoliset käyttömahdollisuudet olivat plussaa. Valaisimen yläpuoli laskeutuu tarvittaessa alas, joten valonmäärää voi säädellä tarpeen mukaan. Valaisimet ovat muovia, joten ne sopivat hyvin lapsiperheeseen kestävyytensä ansiosta. 

Pikku V:n oma nurkkaus.


Pikku V:n ensimmäinen iso nalle ja ristiäislahja pehmoja. Laatikko on ristiäisistä ja sinne on koottu muistoja Pikku V:n vauva ajalta.




Pikku V:lle rakas uninalle


Makuuhuoneessamme on oma nurkkaus Pikku V:lle, jossa on hänen sänkynsä ja vaatekaappinsa. Kaappi ja sänky on molemmat ostettu Ikeasta. Sänky on Ikean Stuva ja siinä on kätevät laatikot alla. Kaksiossa asustellessa on usein tilanpuutetta, joten kaikki säilytystila pitää käyttää hyödyksi. Kaappi on samaa sarjaa meidän olohuoneemme kaappien kanssa, oikeasti se ei ole vaatekaappi, mutta sopii tähän käyttötarkoitukseen loistavasti ja kokokin on juuri sopiva. Kaappi on Ikean Bestå sarjaa. Tulevaisuudessa näiden kalusteiden yhdisteleminen eri käyttötarkoituksiin ja tiloihin on helpompaa, kun ne ovat samaa sarjaa.

Kaapin yläpuolella oleva taulu on koottu Pikku V:n kummilta saaduista korteista, jotka hän oli löytänyt kirppikseltä. Taulun kortit ovat tietyssä järjestyksessä ja muodostavat sadun. Kehys on Ikeasta. Yhdessä pienemmässä taulussa on Pikku V:n jalat 3D kipsi valoksina, toisessa taas yksivuotis syntymäpäivä kutsu. Kolmannessa kehyksessä on onnittelu kortti pienen pojan syntymän johdosta, kortissa on suloinen turkoosi norsu ja teksti onnea pienelle pojalle. 

Kaapin päällä oleva pieni norsutaulu on rotinalahjaksi saatu. Puinen juna on lahja toiselta kummilta, he toivat sen tuliaisiksi Pikku V:lle matkalta. Junan pohjassa on poltettuna Pikku V:n nimi. 100% Prince taulu on ostettu kirpputorilta. Vaalensiniset tossut taas ovat olleet kaste kakun päällä koristeena ja niiden pohjaan on kirjattu Pikku V:n syntymä paino, pituus ja syntymäpäivä, sekä kastepäivä. Valkoinen V on itse maalattu ja se oli koristeena Pikku V:n yksivuotis syntymäpäivän tarjoilupöydässä.




Kattovalaisimena makuuhuoneessa on valkoinen Virvatuli valaisin, joka on ostettu käytettynä Huuto.net:in kautta.







Makuuhuoneen sälytystilaa on lisätty laittamalla vaatekaappien keskelle (Ilmeisesti televisiota varten) jätettyyn koloon hyllyjä. Hylly on paikka kirjoille ja koruille. Mustat korupuut on ostettu Ruotsista ja Iittalan vitriini kirpputorilta. Sormusteline norsu on saatu rippilahjaksi. Tarjotinvati on löytö kirpputorilta. Valkoinen laatikosto on myöskin löytö kirpputorilta ja maalattu itse valkoiseksi.

Pääosin makuuhuoneemme sisustus on koottu Ikeasta ja kirpputoreilta. Makuuhuoneemme sisustus on aina kesken. Tällä hetkellä makuuhuoneemme on jo ihan ok, mutta vielä se ei ihan ole sitä mitä haluaisin. Parempaan suuntaan kuitenkin ollaan menossa. Tällä hetkellä monet ratkaisut makuuhuoneessamme on tehty olosuhteiden pakosta ja tilanpuutteen sanelemana. Ehkä joskus, kun meillä on isompi asunto, niin silloin saisin sisustaa sen unelmieni makuuhuoneen. Nyt yritän parhaani tilan ja rahan antamissa raameissa. 

Mitäs mieltä olette meidän makuuhuoneesta?

2 kommenttia:

  1. Todella mukavan näköinen makkari :)

    Minun pitäisi saada myös itselleni innostus sisustaa makkaria.

    VastaaPoista
  2. Aina yhtä ihana. Minulla menee tosin päinvastoin tuon sisustamisen kanssa, makuuhuone on jostain syystä helpon sisustaa. Löydän sinne helpommin tuotteita ja se onkin usein päällimmäisenä mielessä. Tykkään tosi paljon teidän makuuhuoneesta ja minusta olet hyvin onnistunut saamaan sinne sitä hotellimaista tuntua, jota kerrot havitelleesi.

    VastaaPoista